Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n toiminnanjohtaja Arja Patamalta tuli sähköpostissa viesti, jossa hän kysyi, löytyykö ohjaustoiminnan koulutusohjelmasta tukihenkilöksi/reissuohjaajaksi haluavia opiskelijoita. Vaihtoehtoina oli kolme erilaista tapahtumaa. Innostuin Jari Sillanpään konsertista, vaikka en ole milloinkaan ollut erityisesti Jari-fani, mutta arvostan hänen lavakarismaansa. Halusin nähdä jutun livenä ja laitoin Arjalle viestin. Viestien vaihdossa oli ihanaa huumoria. Arja kohdisti viestinsä nuorelle opiskelijalle ja minä vastasin, että mielelläni lähden 40-vuotiaan nuoren miehen daamiksi, terveisin Pirjo 51 v. Jarin näkeminen oli iso kimmoke lähtöön, mutta ei sen vähäisempi ollut myöskään tilaisuus saada kokemusta kehitysvammaisen henkilön tukihenkilönä olemisesta.

Tutustumiskäynti Onnin luona

Arja Patama kertoi minulle yhdistyksen toiminnasta, Vatukka-projektista ja tukihenkilötoiminnasta. Täytin asiaankuuluvat paperit ja sain myös hieman taustatietoa Onnista (nimi muutettu) ja siitä, mitä minun pitäisi ottaa huomioon hänen osaltaan tukihenkilönä. Verkatehtaan konsertti- ym. tiloihin päätin käydä tutustumassa ennen varsinaista konserttia, jotta tiedän, mihin olemme menossa.

Onni oli keittänyt meille asunnossaan kahvit ja pöytä oli katettu kauniisti. Onnin olemuksessa aistin ihanaa ujoutta, mutta samalla havaitsin erittäin älykkään keskustelukumppanin, joka päihitti minut yleistiedoissaan mennen tullen. Päivän politiikka ja ulkomaiset näyttelijät olivat mieluinen puheenaihe. Mitenhän minä selviän, kun en ehdi kumpaakaan seuraamaan? Haasteet kiinnostavat minua kuitenkin aina. Jäin vielä hetkeksi juttelemaan Onnin kanssa Arjan poistuttua paikalta. Onnin asunnosta jäi vahvasti mieleen kunnioitus vanhaa ja elettyä elämää kohtaan. Onni itse vaikutti hyvin sympaattiselta herrasmieheltä.

Konserttipäivä 22.9.2007

Ehdin Verkatehtaalle vasta varsinaisena konserttipäivänä. Ystävällinen vastaanottovirkailija esitteli minulle yleiset tilat ja näytti myös Vanaja-salin. En tiennyt vielä paikkojen numeroa, mutta minulle luvattiin apua illalla, jos sitä tarvitsen. Jännitys tilojen suhteen poistui täysin. Päätin selvitä rappusistakin, jos niitä joudumme käyttämään. Konsertti alkaisi illalla klo 18.00.

Olin luvannut mennä Onnin luokse klo 17.00. Täytyy tunnustaa, että sydän hieman pamppaili normaalia nopeammin, kun astuin asuntolan ovesta sisään. Pieni epävarmuus oli sisälläni kuitenkin, vaikka olimmekin jo tavanneet. Onni oli selvästi iloisen odottavissa tunnelmissa illan suhteen. Onni istui taksin etupenkille ja kertoi minne ollaan menossa. Hän jutteli avoimesti jännittämisestään ja taksinkuljettajan kanssa kerroimme, että niin meitäkin jännittää joissain tilanteissa. Pieni jännitys kuuluukin välillä elämään. Annoin rahapussin Onnille, koska jotenkin harkitsin asian tukevan hänen tarpeitaan selviytyä itse arjen tilanteissa. Meillä oli perillä hyvin aikaa ennen konsertin alkua. Annoimme takit narikkaan ja sitten menimme ihmettelemään tiloja. Vanaja-saliin ei vielä päässyt. Paikkamme olivat rivillä yhdeksän ja aivan käytävän vieressä. Kerroin Onnille, että meillä on vain muutama rappunen paikoillemme.

Karamellien osto oli tärkeä asia. Ehdotin myös kahvinjuontia ennen konserttia, koska sali tulisi olemaan täynnä ihmisiä ja olin saanut päivällä tietoa, että väliajalla voi olla pitkät jonot. Aikaa oli vielä kahvinkin jälkeen hetki seisoskella aulassa odottelemassa ovien aukenemista konserttisaliin. Sisään tulvi koko ajan lisää ihmisiä. Kun ovet saliin aukenivat, Onni sanoi yhtäkkiä: ”Nyt minulta poistui jännitys kokonaan.” Asia oli tietenkin minulle hyvin tärkeä, koska edessä oli portaiden nousu, joka Onnille ei ollut mieluisimpia asioita. Selvisimme hyvin paikoillemme ja Onni otti käytäväpaikan, kuten arvelinkin.

Lavalla Jari

Esirippu aukeni, oli hiljaista ja hyvin hämärää. Sitten sohvalla liikahti, kuului syvää haukottelua ja joku venytteli raajojaan ja hieroi silmiään. Jarihan se siinä köllötteli ja nousi pikkuhiljaa istumaan. Mahtava esiintulo: kuuluisa ”stara” raidallisessa pyjamassa ihan omana itsenään. Yleisö oli heti mukana. Albumi-konsertti oli alkanut.

Nautin tunnelmasta. Kyyneleet valuivat silmistäni. Jari ei jättänyt ehkä ketään kylmäksi sinä iltana. Onni taputti käsiään muiden mukana ja nautti konsertista. Jari tuntui esiintyvän juuri hänelle, vaikka Lämsä onkin Onnin mielestä parempi laulaja. Niin Jari esiintyi minullekin. Samoin pyörätuolissa istuvalle naiselle, jonka avustaja tulkkasi illan antia viittoen. Meille jokaiselle. Jari herkistyi itsekin laulaessaan sisarelleen omistamaansa laulua, mutta kokosi itsensä muutamassa silmänräpäyksessä hyvin ammatillisesti ja laulu jatkui. Konsertin olisi toivonut vain jatkuvan. Jari tuli vielä muutaman kerran takaisin laulamaan yleisön taputtaessa vaativasti. Sehän se kuuluu konsertin juoneen, se hillitön taputuskin. Tämä konsertti oli kuitenkin kaikkien taputusten arvoinen.

Mitä minä opin? Mitä oivalsin?

Tilanne oli minulle ainutlaatuinen. Olin ensimmäisen kerran reissuohjaajana, joten tilanteessa oli oma pieni jännityksensä. Sukellus tuntemattomaan ei kuitenkaan minua pahemmin pelota. Ikä on myös tehnyt avoimemmaksi kohdata tilanteet sellaisena kuin ne tulevat. Tutustuminen etukäteen Verkatehtaan tiloihin ja Vanaja-saliin oli kuitenkin hyvä asia. Rauhallisuuteni tarttui ehkä Onniinkin, niin luulen. Portaiden nousu oli hänelle hieman jännittävää, mutta ei ylivoimaista.

Erikoisesti kiinnitin huomiota Onnin välittömään tunteiden ilmaisuun. Se oli ujoa, kuten olin aistinut heti ensimmäisellä tapaamisella, mutta toisaalta niin aitoa ja ulospäin ihailtavan näkyvää. Itse istuin silmät vetisinä ja pusero täynnä läiskiä, mutta kaikki se ilo mitä koin, ei välttämättä näkynyt ulospäin. Tunsin ehkä pientä kateuttakin siitä, että en osannut hehkuttaa kuten Onni teki vierelläni. Miksi tunteet vain tuntuvat, mikä estää niitä näkymästä? Siinä on minulla vielä paljon pohtimista.

Seurasin myös välillä pyörätuolissa olevan naisen avustajaa. Olen ymmärtänyt aiemmin, että viittomakielellä viitotaan sanoja. Uutta minulle oli musiikin viittominen. Katselin myös Jaria uusin silmin. Lööpin otsikot ovat kertoneet Jarin erilaisuudesta: Jari on homo. Mietin mielessäni, että jos joku nyt tulisi kertomaan minulle negatiiviseen sävyyn Jarin seksuaalisesta erilaisuudesta, saattaisin vaikka ”motata”. Omat ennakkoluuloni olivat poistuneet. Sitä ei saanut aikaan se, mitä Jari oli sanonut tai laulanut, vaan se, mitä hän oli saanut minut tuntemaan. Se on taito, jota kaikilla ei ole. Soitin miesystävälleni konsertin jälkeen: ”Siis aivan ihana konsertti ja Jari on upea esiintyjä.” Sain vastauksen, niin kuin varmaan moni muu nainenkin: ”Ai se hintti!” Onneksi minulla oli matkaa kuitenkin sanojaan reilu sata kilometriä!

Olin iloisen yllättynyt selviytymisestäni ensimmäisestä reissuohjaajan pestistä. Homma hoitui ja jäin odottelemaan, saanko jatkossa uusia tehtäviä.

Teksti: Pirjo Auvinen

Lehden etusivulle