Lähihoitaja Lea Ojanen kertoo käyvänsä lävitse surutyötä. Längelmäen kunta jaettiin vuoden 2007 alussa kahtia, toinen puoli liitettiin Oriveden kaupunkiin ja toinen puoli Jämsän kaupunkiin. Kuntaliitoksen myötä lakkautettiin vuonna 1995 alkanut kehitysvammaisten työtoiminta Länkipohjassa. Taksi kuljettaa kehitysvammaiset asuinpaikasta riippuen joko Jämsään tai Oriveteen. Lea tekee tällä hetkellä pelkästään kiireistä ja rutiininomaista lähihoitajan työtä. Työtään hän ei vähättele, mutta suuri kaipaus on kuntouttavaan työtoimintaan, joka oli hänelle itselleenkin tärkeä osa työviikkoa. Työpajassa käyneidenkin on vaikea ymmärtää, että tulevana kesänä ei torilla myydä lauantaisin heidän valmistamiaan tuotteita.

Monenlaisia opintoja

Luettuaan aikanaan Suomi muuttuu -kirjan Lea sai kipinän opiskeluun. Lea on valmistunut kodinhoitajaksi Ruovedellä vuonna 1992 ja suorittanut kasvatustieteen opinnot Tampereen yliopistossa seuraavana vuonna. Opinnot jatkuivat edelleen Ruovedellä. Lea kävi hoito- ja hoivatyön jatkolinjan sekä sosiaalialan yrittäjän jatkolinjan ja valmistui lähihoitajaksi erikoistuen vanhustyöhön vuonna 2003.

Erikoistuminen kuntoutuksen lähihoitajaksi oli vuorossa vuonna 2004. Lealla on myös pätevyys ottaa näyttöjä vastaan. Tällä hetkellä Lea ei opiskele, mutta mielii opetus- ja ohjaustyöhön sekä kuntouttavaan toimintaan. Projektityö kiinnostaisi myös kovasti. Lea kertoo usein työpaikallaan kuntoutuksen merkityksestä. Kun mieli on virkeä, niin monen vaivan ja sairaudenkin kanssa pärjää paremmin. Ihminen pitää saada itse innostumaan ja lähtemään liikkeelle.

Kehitysvammaisten työtoiminta

Lea Ojanen suorastaan hehkuu puhuessaan työtoiminnasta. Työ kehitysvammaisten parissa on kiinnostanut häntä aina ja siksi oli luonnollista, että opintojen aikanakin syntyi opinnäytetyö työn merkityksestä kehitysvammaiselle. Opinnäytetyössään hän valottaa lukijalle kehitysvammaisen henkilön taustaa aina historialliselta ajalta nykypäivään ja kertoo myös kokemuksiaan Längelmäen kunnan työ- ja viriketoiminnasta.

Kehitysvammaisten työtupa toimi vanhainkodin alakerrassa ja viimeisinä vuosina vain yhtenä päivänä viikossa. Työtoiminta rytmitti viikkoa ja kohotti elämänlaatua. Se antoi mielekästä tekemistä ja onnistumisen tunteita kävijöille. Mukana oli myös vanhuksia, joille työtoiminnan suurin merkitys oli ehkä sosiaalisuus. Monet olivat yksinäisiä tai elämää rajoittivat vanhuuteen liittyvät sairaudet. Ryhmässä on aina omat vaiheensa ja vieraan on vaikea päästä sisään asioihin. Lealla on ns. hiljaista tietoa, jota on vaikea siirtää toiselle ihmiselle. Työtuvassa jokainen tuki ja auttoi toinen toistaan. Iloissa ja suruissa myötäelettiin. Lea kertoo kokeneensa, että vain harva ihminen ymmärtää, mitä sana kehitysvammainen todella tarkoittaa. Lea painottaa, että jokainen kehitysvammainen on yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa meistä. Isä opetti jo pienenä kotona, että ketään ei saa nauraa. Leaa kuunnellessa ymmärtää hyvin hänen sisäisen kapinansa, mikä on seurannut työtoiminnan päättymisestä.

Luovuudesta voimia arkityöhön

Lea on perinyt taiteellisuuden ja luovuuden äidiltään ja isältään. Lea on kahdeksanlapsisen sisarusparven vanhin ja tottunut pienestä pitäen työntekoon. Aikaa on onneksi välillä ollut kädentaidoillekin ja Lea on oppinut keräilemään kaikenlaista käyttökelpoista luonnosta ja kierrättämään tavaroita. Jo pikkutyttönä olivat sanomalehden kulmat täynnä piirroksia ja käärepaperit todella käyttökelpoisia luonnosteluun.

Lea suorastaan pursuaa ideoita ja into tarttuu kuulijaankin. Kysynkin mistä hän saa voiman arkeensa. ”Luonto on kaikki kaikessa”, kertoo Lea hetkeäkään miettimättä. Lapset ja lapsenlapset nousevat myös tärkeinä esiin. Huovutus on lähellä sydäntä ja posliininmaalausta hän on harrastanut 20 vuotta. Kädentaitojaan Lea on kartuttanut käymällä joitakin kursseja ja kokeilemalla itse. Lean töissä lentelevät linnut ja vilahtelevat pupujussit. Lapsena hän unelmoi liihottelusta balettitanssijana tai kirjoittajan urasta. Haaveet jäivät kuitenkin arjen vaatimusten alle. Lea kuitenkin unelmoi ja toivoo jatkuvasti, että olisi enemmän aikaa toteuttaa luovaa puolta itsessään.

Kuvat ja teksti: Pirjo Auvinen

Lehden etusivulle